

ROHKEE!-hanke tavoitti sodan, kriisin tai luonnonkatastrofin kokeneita lapsia
Kesto | 2024-2025
ROHKEE! oli kaksivuotinen Euroopan unionin turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahaston (AMIF) rahoittama Mannerheimin Lastensuojeluliiton Uudenmaan piirin hanke.
Kohderyhmänä olivat 9-18-vuotiaat, kolmansista maista sota- ja kriisialueilta saapuneet lapset ja nuoret. Hanke tuki nuorten oppimispolun sujuvuutta ja edisti kouluasteelta toiselle siirtymistä sekä opintojen loppuunsaattamista.
Työkaluina käytettiin TRT-menetelmää, ROHKEE-ryhmiä ja yksilöohjausta. Monikielinen tiimi pystyi kohtaamaan laajaa kohreryhmää.
Vaikuttavia tuloksia ja opintopolkuja
ROHKEE! pystyi tavoittamaan vaikeasti saavutettavaa kohderyhmää ja sai aikaan vaikuttavia tuloksia. Teaching Recovery Techniques eli TRT-menetelmän avulla lapset ja nuoret saivat työkaluja traumaoireiden hallintaan, jotta opintoihin keskittyminen mahdollistuisi ja arjessa selviytyminen helpottuisi. ROHKEE!-ryhmistä löytyi ystäviä ja uusia yhteisöjä.
Hankkeessa tuettiin sota- ja kriisialueilta kolmansista maista muuttaneiden 9–18-vuotiaiden lasten ja nuorten oppimispolkua, koulumenestystä ja siirtymiä kouluasteelta toiselle. Ryhmätoiminta ja yksilötuki vahvistivat toimintakykyä, auttoivat käsittelemään traumaattisia kokemuksia turvallisesti ja lisäsivät uskoa omiin tulevaisuuden mahdollisuuksiin.
Helsingin ja Vantaan kanssa kehitettiin yhteistyömalli kohderyhmän tukemiseen sekä 8 viikon jatkoryhmämalli, joka vahvisti opittuja taitoja, vakautti arkea ja edisti kotoutumista ja harrastuksiin kiinnittymistä.
Traumaattisen stressin oireet vähenivät merkittävästi
Työssä hyödynnettiin TRT -menetelmää, ja tukea tarjottiin osana koulupäivää. Tukea sai 748 henkilöä (tavoite 300) 48 koulusta ja 29 kansalaisuudesta.
Traumaattisen stressin oireet vähenivät merkittävästi kolmen kuukauden seurannassa: lapsista yli 90 % tiesi, miten toimia tunkeutuvien muistojen kanssa, yli 80 % koki arjen ja oppimisen helpottuneen, yli 90% vanhemmista pystyi tukeman lasta paremmin.


Tutustu hankeraporttiin
ROHKEE! -videon eri kielillä löydät YouTubesta
Kaksivuotisen hankkeen aikana
tavoitettiin 2612 kohderyhmätodennettua lasta, nuorta ja vanhempaa
yli 300 lasta ja nuorta osallistui viikoittaiseen kotouttavaan ryhmätoimintaan ja lomatoimintoihin sekä retkille
134 lasta/nuorta sai omakielistä ohjausta ura- ja opintopoluista
121 lasta/nuorta osallistui TRT-ryhmään, joka opetti työkaluja traumaoireiden hallintaan
179 lasta/nuorta osallistui 8 viikon jatkoryhmiin
115 lasta/nuorta sai yksilöllistä psykososiaalista tukea




Hanke tavoitti eri kansallisuuksia ja kieliryhmiä monipuolisesti
Koko hankkeen aikana lapsia ja nuoria osallistui tuen piiriin 28 eri tulomaasta: Afganistan, Algeria, Bangladesh, Etelä-Afrikka, Etelä-Korea, Eritrea, Filippiinit, Intia, Irak, Iran, Jemen, Kamerun, Kongon demokraattinen tasavalta, Marokko, Meksiko, Nepal, Nigeria, Palestiina (kansalaisuus tai merkitty tulomaa usein Israel), Ruanda, Somalia, Sri Lanka, Syyria, Tunisia, Turkki, Ukraina, Uzbekistan, Valko-Venäjä, Venäjä ja Vietnam.
Children and War Foundation
Arvostettu TRT-asiantuntija Unni Heltne piti ROHKEE!-päätöswebinaarissa Keynote-puheen. Lue ROHKEE!sta CAW-sivuilta.
ROHKEE! somessa

