Pinjan matka Hakunilan Yhteisötalolla

"jokainen otetaan vastaan ja jokaista autetaan ja tuetaan."

Hakunilan yhteisötalossa juhlittiin 5-vuotissyntymäpäiviä. Talon ihana vapaaehtoinen Pinja piti juhlassa puheen, jossa kertoi kokemuksiaan ja matkaansa kävijästä vapaaehtoiseksi. Lue Pinjan tarina ja matka.

"Kun tulin ensimmäistä kertaa käymään yhteisötalolla, minulla oli 11kk ikäinen vauva.

Olin työtön, ilman kavereita, suku asuu kaukana ja mies aloitti työt. Olin yksinäinen, en tiennyt mistä saada tukea arjen haasteisiin tai tekemistä arkeen. 

Kaksi viikkoa myöhemmin löysin itseni istumasta vapaaehtoiskoulutuksessa, päässä pyörien monia eri ideoita mitä voisin ottaa vastuulleni ja ruveta tekemään viikottain yhteisötalolla.

Lapseni ihastui nopeasti koordinaattoreihin sekä harjottelijoihin ja muihin vapaaehtoisiin, joten sain hetkiä omaa aikaa vaikka oltiin samassa tilassa.

Olen päässyt juttelemaan asioista joita olin aiemmin vain pyöritellyt yksin mielessäni, kun koordinaattorit ja koko yhteisö täällä talolla on lämminhenkistä ja helposti lähestyttävää. Uskalsin myös todeta ääneen että tarvitsen apua.

Vapaaehtoistyöstä saan merkitystä elämään. Sain syyn jaksaa nousta aamulla ja lähteä ulos missä lapsi pääsee leikkimään eikä vain tuijota telkkaria kotona. Pääsen täyttämään omaa kalenteria omilla menoilla ja tekemään omaa juttua. Miehellä kun on nyt oma uusi työ ja omat uudet kaverit.

Ja näin kuinka ideoitani ja työtäni arvostetaan. Ryhmät joita rupesin vetämään, oli kauan odotettuja. Tiktok johon aloin panostamaan, oli uusi kanava mainostaa toimintaa. 

Lisäksi yhteisötalon kautta olen lähtenyt mukaan Ystäväksi maahanmuuttajaäidille-toimintaan sekä Perhekummi -toimintaan.

Ja silti siinä samalla voin aina pienen lapsen äitinä sanoa että "tänään en jaksa" tai "nyt en osaa ajatella tiktokkia" tai "pidetäänkö ryhmä ensiviikolla kun nyt haluun vaan olla".

Se toi minulle rauhaa mieleen kun ei tarvitse aina jaksaa.

Välillä ollaan istuttu toimistossa suunnittelemassa kalenteria täyteen tapahtumia ja ryhmiä joissa olen mukana. Muistan myös tulleeni aamulla talolle ja tervehtinyt Karoliinaa sanoilla "Nyt mie itken" ja vuodattanu kyyneleet olkapäätä vasten."

Tämä talo on minulle kuin toinen perhe, yksi suuri perhe. Me tervehditään toisiamme siskoina ja rakkaina. Tämä on meidän oma paikka.

"Ihanaa on se että tänne voi kaikki tulla omana itsenään. Väsyneenä, stressaantuneena, toimeliaana tai vain leikittämään lapsia. Ja jokainen otetaan vastaan ja jokaista autetaan ja tuetaan.

Vapaaehtoisena pääsen myös kohtaamaan ihmisiä jotka tulevat talolle samanlaisessa tilanteessa kuin itse, yksin. Olen auttanut monia tutustumaan taloon ja jutellut heidän kanssa mahdollisista avuntarpeista. Pääsen näkemään kuinka hekin tulevat osaksi talon perhettä ja arkea. Kuinka heidän mieli helpottaa kun apu löytyy. Kuinka lapset iloitsevat leikkimisestä muualla kuin vain kotona.

Tämä talo on minulle kuin toinen perhe, yksi suuri perhe. Me tervehditään toisiamme siskoina ja rakkaina. Tämä on meidän oma paikka.

Kiitos kun olette mahdollistaneet meille tämän paikan."

Pinja

Pinjas journey at Hakunilan Yhteisötalo | in English

"When I first came to visit the community center, I had an 11-month-old baby.

I was unemployed, without friends, my family lives far away and my husband started working. I was lonely, I didn't know where to get support for everyday challenges or what to do in everyday life. 
Two weeks later I found myself sitting in volunteer training, thinking about many different ideas that I could take responsibility for and start doing every week at the community center.

My child quickly fell in love with the coordinators, interns and other volunteers, so I got moments of my own time even though we were in the same room.

I have been able to talk about things that I had previously only thought about in my mind, as the coordinators and the entire community here at the center are warm-hearted and approachable. I also dared to say out loud that I need help.

Volunteering gives me meaning in life. I got a reason to get up in the morning and go out where the child can play and not just stare at the TV at home. I get to fill my own calendar with my own expenses and do my own thing. My husband now has his own new job and his own new friends.

And I saw how my ideas and work are valued. The groups I started leading were long-awaited. Tiktok, which I started investing in, was a new channel to advertise the activity.
In addition, through the community center, I have joined to "Friend for immigrant mother" - activity and the familyactivity.

And yet, at the same time, as a mother of a small child, I can always say that "today I can't do it" or "right now I can't think about Tiktok" or "should we hold the group next week when I just want to be".

It brought me peace of mind when you don't always have to be able to.

Sometimes we sit in the office planning a calendar full of events and groups that I'm involved in. I also remember coming to the house in the morning and greeting Karoliina with the words "Now I'm crying" and shedding tears on her shoulder.

It's wonderful that everyone can come here as themselves. Tired, stressed, busy or just to play with the children. And everyone is welcomed and everyone is helped and supported.

As a volunteer, I also get to meet people who come to the house in a similar situation to me, alone. I have helped many people get to know the house and talked to them about possible needs for help. I get to see how they also become part of the family and everyday life of the house. How their spirits are relieved when help is found. How the children rejoice in playing somewhere other than at home.

This house is like another family to me, one big family. We greet each other as sisters and as loved ones. This is our own place.

Thank you for making this place possible for us."

Pinja