
Täytä lomake ja olemme sinuun yhteydessä
Mitä eri vapaaehtoistehtävät sisältävät?
Perhekummi
Perhekummi tapaa perhettä noin joka toinen viikko, 2–3 tuntia kerrallaan yhteisesti sovittuina aikoina.
Kummisuhde kestää kerrallaan vuoden ja toiminta on perheelle maksutonta. Perheet toivovat itselleen perhekummia esimerkiksi kaivatessaan aikuista keskusteluseuraa, lisäkäsiä arkeen ja lasten leikkiin. Kummisuhteen lähtökohtana on vapaaehtoisuus ja tasavertainen kumppanuus.
Kaikki perhekummiudesta kiinnostuneet haastatellaan ja haastattelun perusteella valitut henkilöt osallistuvat perhekummikoulutukseen. Tarjoamme perhekummeille ohjausta, tukea ja vertaistapaamisia.
Ystäväksi maahanmuuttajaäidille
Etsimme suomea puhuvia naisia ystäviksi maahan muuttaneille äideille. Toiminta tukee maahan muuttaneiden äitien kotoutumista ja kielen oppimista sekä tutustuttaa heidät suomalaiseen yhteiskuntaan ja kulttuuriin.
Naiset voivat tavata toisiaan esimerkiksi leikkipuistossa, kävelyllä, retkellä, kaupassa asioilla tai vaikka jommankumman kotona. Vapaaehtoistoimintaan voi halutessaan ottaa omat lapset mukaan.
Jokainen ystävyyssuhde aloitetaan tapaamisella, jossa ovat läsnä maahanmuuttajaäiti, vapaaehtoinen sekä MLL:n koordinaattori.
Varamummitoiminta
Auta lapsiperheitä ja tule MLL vapaaehtoiseksi varamummiksi. Kaikilla perheillä ei ole isovanhempaa lähipiirissä. MLL:n varamummina voit helposti auttaa perhettä yhdessäolon ja yhteisen tekemisen merkeissä. Varamummi tapaa perhettä muutaman viikon välein.
Toiminnan tavoitteena on sukupolvien välisen kanssakäymisen lisääminen ja arkinen yhdessäolo perheen kanssa. Lapset ovat toiminnan keskiössä ja aina mukana tapaamisissa. Varamummit eivät toimi lastenhoitajina.
Kaikki varamummiudesta kiinnostuneet haastatellaan ja haastattelun perusteella valitut henkilöt osallistuvat koulutukseen.
Lukumummi ja -vaari -toiminta
Lukumummi ja -vaari -toiminnan tarkoituksena on tarjota lapsille lisää lukukokemuksia sekä innostaa heitä lukemisen pariin yhteisten lukutuokioiden avulla. Lukutuokioiden lomassa syntyy luontevaa sukupolvien välistä kanssakäymistä, kun vapaaehtoiset osallistuvat lasten arkipäivään ja lapset saavat säännöllisen kontaktin isovanhempiensa sukupolveen.
Lukumummit ja -vaarit lukevat koululla yhdessä kirjaa niiden lasten kanssa, jotka tarvitsevat lisätukea lukemiseen. Lukemisen jälkeen jutustellaan. Tarkoituksena on innostaa lapsia lukemaan yhteisten lukutuokioiden avulla.
* Lomakkeella kerätään tietoja (esim. nimi ja yhteystiedot) MLL Uudenmaan toimintaa varten. Tiedot ovat toimintaan mukaan tulemisen kannalta välttämättömiä. Tiedot viedään MLL:n Uudenmaan järjestelmään. Käsittelemme tietojasi aina huolellisesti ja luottamuksellisesti. Sinulla on oikeus tarkastaa sinusta kerätyt tiedot.