Tukihenkilötoiminta ammattilaisille

Tukea perheelle varhaisessa vaiheessa
Neuvolan työntekijä, asukaspuiston ohjaaja, perheiden palveluneuvoja tai muu perheiden kanssa työskentelevä: MLL Uusimaan tukihenkilötoimintaan voit ohjata ennalta-ehkäisevää tukea kaipaavan perheen.
Mitä on tukihenkilötoiminta?
MLL ammatillisesti ohjatussa tukihenkilötoiminnassa koulutetut vapaaehtoiset toimivat perheen kanssakulkijana ja tukena.
MLL Uusimaa kouluttaa vapaaehtoisia perhekummeja, varamummeja, ystäväksi maahanmuuttajaäidille -vapaaehtoisia, sekä aikuiskavereita lapsille ja nuorille.
Tukisuhteet kestävät lähtökohtaisesti vuoden ja tukihenkilö tapaa tuettavaa kaksi kertaa kuukaudessa.
Perheen ja henkilökohtaisten tukihenkilöiden lisäksi MLL Uusimaa kouluttaa lukumummeja, koulumummeja sekä kylämummeja - ja vaareja. Mummit ja vaarit toimivat kouluissa, päiväkodeissa ja vaikkapa asukaspuistossa tai perhekahvilassa.
Kenet voin ohjata tukihenkilötoimintaan?
Tukihenkilötoiminta on tarkoitettu ennalta-ehkäiseväksi tuen muodoksi.
Varamummia tai perhekummia saattaa kaivata perhe, johon on vaikkapa juuri syntynyt vauva ja tukiverkkoja ei ole. Aikuiskaveria taas esimerkiksi lapsi tai nuori, jolla on yhden vanhemman perhe ja toive toisesta turvallisesta aikuisesta rinnalle kulkemaan. Maahan muuttanut äiti usein kaipaa ystävää kielen oppimista, kulttuuritulkkausta ja lähiympäristöön tutustumista varten.
Miten toimintaan ohjataan perhe?
Ohjaamalla perheen täyttämään lomakkeemme tai täyttämällä sen yhdessä perheen kanssa.