Vihdin alueella lapsiperheiden toiveet ja tarpeet kohtaavat

3.11.2022

Perheitä kohtaamassa


Vihdissä toimivat perheiden kohtaamispaikat ovat täynnä syksyistä toimintaa. Perheet ovat löytäneet taas avoimet kohtaamispaikat. Tarve tulla tapaamaan muita lapsia ja aikuisia on suuri. Toimijaverkoston kunnan, seurakunnan ja järjestöjen toimijat erikseen ja yhdessä ovat mahdollistaneet säännöllisesti kokoontuvat avoimet, matalan kynnyksen paikat kaikenlaisille perheille, lapsille ja nuorille sekä päivä- että ilta-aikaan monipuolisesti koko kunnan alueella. 


Kohtaamispaikkoja yhdistää yhteinen arvopohja ja toimintaperiaatteet koko alueella.


Yhdessäoloa, vertaistukea, juttelu- ja leikkiseuraa.  Toiminta perustuu perheiden, ammattilaisten ja vapaaehtoisten väliseen avoimeen, aitoon ja arvostavaan kohtaamiseen. Kohtaamispaikassa kaikki kohtaavat toisensa kunnioittavasti ja yhdenvertaisesti. Lasten, nuorten ja perheiden osallisuus on toimintaa keskeisesti ohjaava arvo samalla se edistää perheiden hyvinvointia ja arjessa jaksamista
Toimintaa on suunniteltu yhdessä perheiden ja vapaaehtoisten toimijoiden kanssa. Kevään asiakaskyselystä nousi useampi toive ilta-aikaan tapahtuvasta toiminnasta. Syyskuun alusta saimme käynnistettyä kaksi kohtaamispaikkaa ilta-ajalle, jolloin ne perheet, jotka eivät pääse osallistumaan päiväryhmiin niin pääsevät näihin. Toinen ryhmistä kokoontuu Nummelassa ja toinen Kirkonkylällä. Uudet ryhmät on otettu hyvin vastaan ja kävijöitä on riittänyt 10-30 välillä.  Asiakaskyselyssä nousi esille toive saada lisätietoa lapsiperheiden palveluista. Vihdin perhekeskuksen, kirjaston ja eri järjestöjen ammattilaiset ovat jalkautuneet sovitusti kohtaamispaikkoihin. Nämä ovat hyviä esimerkkejä siitä miten voidaan ajatella, että toimintamme on tarvelähtöistä ja vastaa perheiden toiveisiin. Uusi asiakaskysely on käynnissä ja pääset vastaamaan siihen kohtaamispaikoissa marraskuun aikana.


Kohtaamispaikan ovi aukeaa ja perhe astuu sisälle tilaan. Työntekijä tervehtii iloisesti, katsoo silmiin ja ottaa syliinsä yhden lapsen ja riisuu häneltä ulkovaatteet pois. Lapsi kiiruhtaa iloisesti peremmälle kerhotilaan, jossa hänellä on jo ihan omat, mukavat juttunsa. Kohtaamispaikan vapaaehtoinen aikuinen istahtaa lattialle ja osallistuu lasten leikkiin. Hetki leikkiä ja mukavaa puheensorinaa, ajatusten vaihtoa muiden perheiden aikuisten kanssa, ehkä hetki huolien purkua työntekijälle ja sitten onkin aika nauttia edullinen päivällinen. Jos ruokaa jää yli, sitä saa ostaa kotiin ja se ilahduttaa arjessa. Ruoan jälkeen leikki ja leppoisa jutustelu jatkuu. Paikalla saattaa olla vierailija kunnan lapsiperheiden palveluista, kirjastolta tai Mieli ry:stä. Tarjolla on myös askartelua ja muuta ohjelmaa. Iltaan mahtuu myös parhaimmillaan hetki parisuhdeaikaakin: lapsi leikkii vapaaehtoisen ja muiden lasten kanssa viereisessä huoneessa äiti ja isä saavat rauhassa kahvikuppien äärellä vaihtaa kuulumisia ja jopa vaihtaa suukonkin! Kahden tunnin jälkeen on kiva fiilis lähteä kotiin iltatoimiin.

⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠
Julkisten tahojen, seurakunnan ja järjestöjen yhteistyötä toteutetaan konkreettisesti jalkautumalla lasten, nuorten ja perheiden kohtaamispaikkoihin. Kuunnellaan ja keskustellaan, huomataan. Arvostetaan ja välitetään, jolloin tullaan nähdyiksi ja kuulluiksi. Dialoginen vuorovaikutus on osallistavaa, tasavertaista, vastavuoroista ja kunnioittavaa. Yhteistyön systeeminen työote näkyy siten, että tarpeita huomioidaan konkreettisesti, asiakastarvelähtöisesti. Yhteistyötä arvioidaan. Tavoiteltuna tuloksena on ihmisten hyvinvoinnin ja terveyden lisääntyminen. Hyvinvointi vahvistuu, kun tukiverkkoa vahvistetaan hyvinvointialueilla. Juostavuudella, ketteryydellä ja kokeilevalla luovuudella yksinäisyys vähentyy ja saadaan aikaan lisää yhteisöllisyyttä ja sosiaalisuutta. Selviytymiskeinoja ja vahvuuksia hyödyntämällä ja kehittämällä päästään yhdessä eteenpäin.
Kohtaamispaikka on parhaimmillaan kohtaamista arjen keskellä, kuulluksi tulemista, leikkiä, vertaistukea, yhdessä ruokailua, leikkiä, ammatillista kohtaamista, yhdessä suunniteltua ja toteutettua hyvää ja rentoa kohtaamista lapsiperheiden hyväksi.

Kirjoittajat:
Minna Maanpää, kehittämispäällikkö, MLL:n Uudenmaan piiri
Leena Tiitto, kriisikeskusjohtaja, Vihdin Kriisikeskus, MIELI Vihdin mielenterveys ry
Lotta Saine, johtava varhaiskasvatuksen ohjaaja, Kasvu/Vihdin seurakunta