MLL kouluttaa vapaaehtoisia rinnallakulkijoiksi perheille – perhekummin tuki on lapsiperheelle korvaamatonta

29.9.2022

Lapsiperheet kertovat MLL:n kautta tulleiden perhekummien auttaneen heitä arjessa jaksamisessa.
Perhekummi on vapaaehtoinen, joka tulee osaksi yksinäisen perheen elämää ja tuo läsnäolollaan apua sekä tukea. MLL on järjestänyt perhekummitoimintaa jo yli viiden vuoden ajan ja hakee nyt maanlaajuisesti vapaaehtoisia perheille suureen tarpeeseen.


- Perhekummit ovat kultaakin arvokkaampia perheille, jotka saavat lapsiperhearkeen rutkasti iloa arjenrinnallakulkijasta. Perheitä ja tarpeita on monenlaisia, mutta yksi on kuitenkin sama; arki tuntuu paljon keveämmältä, kun on tieto siitä, että perhekummi tulee käymään. Tärkeintä toiminnassa on kulkea rinnalla arkisissa asioissa, olla juttukaverina vanhemmalle ja antaa huomiota perheen lapsille, kertoo Benita Ruohomäki, MLL:n Pohjanmaan piirin vapaaehtoistoiminnan koordinaattori.


Perhekummipyyntöjä on tullut Mannerheimin Lastensuojeluliitolle paljon; useammassa piirissä perheitä riittää jonoksi asti. Myös pandemia-aika rajoituksineen on lisännyt perhekummitarvetta.
Mannerheimin Lastensuojeluliitto kampanjoi somekanavissaan syksyllä 2022 löytääkseen uusia perhekummeja rinnallakulkijoiksi perheille. MLL:n Paikka vapaana -kampanjan tarkoitus on viestiä siitä, että kenenkään ei tarvitsisi jäädä yksin. Olit sitten hassuttelija, leikkikaveri, lukija, kuuntelija, tekijä tai jokin muu omanlaisesi arjen ajelehtija, sinulla on paikka sekä läsnäoloasi ja aikaasi arvostetaan MLL:n vapaaehtoistoiminnassa.​ Vapaaehtoiseksi voi ilmoittautua osoitteessa mll.fi/paikkavapaana  MLL:n vapaaehtoistoiminta sisältää aina koulutuksen tehtävään ja ammatillisen tuen vapaaehtoisena toimittaessa.