Perhekummitoiminta
![]() |
Autetaan perheitä yhdessä ajoissa
MLL:n perhekummit ovat MLL:n kouluttamia vapaaehtoisia, jotka haluavat olla mukana tukemassa lapsiperheitä. Oman perhekummin voivat saada odottavat ja alle kouluikäisten lasten perheet, jotka tarvitsevat tukea arkeensa.
Mannerheimin Lastensuojeluliiton Uudenmaan piiri on järjestänyt jo vuodesta 2010 alkaen lapsiperheitä tukevaa perhekummitoimintaa Helsingissä, Espoossa, Vantaalla, Järvenpäässä ja Hyvinkäällä. Vuonna 2013 toiminta on laajentunut Porvooseen ja Kirkkonummelle.
Miksi perhekummeja tarvitaan?
Lapsiperheiden yksinäisyys ja sosiaalisen tuen puute on lisääntynyt Suomessa. Monella vanhemmalla ei ole muita auttajatahoja kuin viranomaiset. Lastensuojelun avohuollon asiakkaana Suomessa on jo 81 500 lasta ja nuorta. MLL:n syksyllä 2012 tekemän kuntapalvelukyselyn mukaan vain 38 % vastaajista oli tyytyväinen vanhempana saamaansa tukeen. Julkisten palvelujen avulla on kuitenkin mahdotonta vastata kaikkeen avuntarpeeseen.
Vauvan syntyessä, vanhempien väsyessä arjen pyörityksessä tai yllättävissä elämänmuutoksissa, voi tavalliselta kanssaihmiseltä saatu apu auttaa parhaiten. Tällaista apua on myös helppo ottaa vastaan. Perhekummien avulla ehkäistään ongelmien kasautumista ja vaikeutumista.
Millaiset perheet tarvitsevat perhekummia?
Perhekummin saava perhe voi olla esimerkiksi
- perhe, jolla ei ole riittäviä tukiverkostoja
- yksinhuoltajaperhe
- maahanmuuttajaperhe
- perhe, jonka arki on raskasta esim. toisen vanhemman matkatyön tai vanhempien väsymyksen takia
Kuka voi tulla perhekummiksi?
Vapaaehtoiset perhekummit ovat tavallisia, luotettavia aikuisia, jotka haluavat antaa aikaansa ja kulkea kappaleen matkaa perheen rinnalla. Perhekummi ei ole lastenhoitaja, terapeutti eikä kodinhoitaja. Perhekummiksi haluavat haastatellaan ennen koulutusta.
Millaisen koulutuksen perhekummit saavat?
Perhekummikoulutus kestää 20 tuntia. Koulutus järjestetään kahtena lauantaipäivänä ja yhtenä arki-iltana. Koulutuksen sisältöjä ovat mm. vapaaehtoistoiminnan periaatteet, perhe ja vanhemmuus, vuorovaikutustaidot, perhekummina toimiminen sekä ammatillisen ja vapaaehtoistoiminnan erot. Pidämme koulutusryhmämme melko pieninä, sillä haluamme oppia tuntemaan perhekummimme ja antaa tilaa keskustelulle. Koulutus on maksuton. Tarjoamme koulutuspäivinä lounaan tai iltapalan osallistujille. Peruskoulutuksen jälkeen perhekummit saavat säännöllistä jatkokoulutusta sekä toiminnanohjausta pienryhmissä.
Millaista perhekummina toimiminen on?
Perhekummin antama tuki vahvistaa lapsiperheen elämänhallintaa ja antaa voimia arkeen. Tukeminen on käytännössä keskustelemista, kuuntelemista ja yhdessä tekemistä, esimerkiksi vaunulenkkeilyä tai asioilla käymistä. Tapaamisia on sopimuksen mukaisesti, yleensä kerran kahdessa viikossa muutaman tunnin ajan. Perhekummit saavat koulutuksen lisäksi säännöllistä ammatillista ohjausta sekä tukea.
Seuraavat koulutukset syksyllä 2013
Perhekummikoulutus Järvenpäässä, Sahan koululla lauantaisin, os. Puistotie 83 ja maanantaina Neilikkakatu 20.
Lauantaina 9.11 klo 10-16
Maanantaina 18.11 klo 17-20, "punaisessa tuvassa" Neilikkakadulla
Lauantaina 23.11 klo 10-16
Syksyllä koulutuksia myös Helsingissä, Espoossa, Vantaalla ja Kirkkonummella. Ajankohdat tarkentuvat myöhemmin.
Hae perhekummiksi täyttämällä täältä löytyvä lomake
Lisätietoja
Jaana Dolk, p.044 540 9988, jaana.dolk@mll.fi
Lue juttu siitä, miten perhekummin tuki auttoi perhettä
Lue juttu lapsiperheiden tukihenkilötoiminnasta Puoli Kaupunkia -lehdestä sivulta 9
| Keski-Uusimaa 3.10.2012.pdf (3.1 MB) Lue juttu perhekummitoiminnasta Järvenpäässä. |
