Haemme koordinaattoria Keravalle perustettavaan me-taloon

25.8.2017

MLL:n Uudenmaan piiri tarjoaa lapsiperheille arjen tukea sekä merkityksellistä vapaaehtoistoimintaa kaiken ikäisille. Meitä on yhteensä 35 työntekijää. Piiritoimistomme sijaitsee Pasilassa. Lisäksi meillä on perhekeskus Järvenpäässä ja sivutoimipisteet Vihdissä sekä Porvoossa.

Piirimme jäseninä on 95 MLL:n paikallisyhdistystä, joissa on yhteensä n. 22 000 jäsentä. Vuosittain yli 600 perhettä saa tukihenkilöidemme apua, ja välitämme perheisiin noin 40 000 tuntia tilapäistä lastenhoitoapua Uudellamaalla.

Haemme me-talon koordinaattoria

Keravalle lokakuussa aukeavaan me-taloon määräaikaiseen työsuhteeseen. Me-talot ovat Me-säätiön rahoittamia matalan kynnyksen yhteisötiloja, joiden tarkoituksena on ehkäistä lasten ja nuorten syrjäytymistä tarjoamalla ainutlaatuinen paikka osallistua, innostua, harrastaa, työllistyä sekä olla iloksi ja hyödyksi. Talossa työskentelee kaksi koordinaattoria. Lisäksi siellä voi toimia MLL:n, kaupungin ja muiden järjestöjen työntekijöitä sekä harjoittelijoita ja vapaaehtoisia.

Koordinaattorin tehtävänä on talon toiminnan käynnistäminen, kehittäminen ja juurruttaminen, vapaaehtoistoiminnan koordinointi, asiakastyö ja ryhmätoiminta, toiminnan vaikuttavuuden arviointi, verkostoyhteistyön fasilitointi,  osallistavien työpajojen järjestäminen, raportointi sekä markkinointi ja viestintä. Työ sisältää myös ilta- ja viikonlopputyötä.

Edellytämme sinulta soveltuvaa korkeakoulututkintoa, kokemusta lapsiperheitä tukevasta työstä, analyyttistä työotetta, fasilitointitaitoja, aiempaa näyttöä tuloksellisesta työstä, osaamista vaikuttavuuden arvioinnista, innovatiivisuutta, kykyä innostaa, hyviä vuorovaikutustaitoja, sosiaalisen median osaamista, erinomaista suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa, paineensietokykyä sekä joustavuutta ja oma-aloitteisuutta. Arvostamme omaa kokemusta vapaaehtoistyöstä sekä kokemusta monikulttuurisesta työstä.

Tarjoamme sinulle merkityksellisen ja monipuolisen, MLL:n arvoihin pohjatuvan työn, ammattitaitoisen ja sitoutuneen työyhteisön sekä mahdollisuuden olla mukana kehittämässä uutta tapaa ehkäistä lasten ja nuorten syrjäytymistä. Me-talon koordinaattorina olet myös osa valtakunnallista me-talojen työntekijöiden verkostoa. Työ on määräaikainen (1.10.2017–30.9.2019), mutta tavoitteenamme on luoda työsuhteesta vakinainen määräaikaisuuden päätyttyä.

Hakemukset ansioluetteloineen ja palkkatoiveineen pyydetään lähettämään sähköpostitse osoitteella uudenmaan.piiri@mll.fi  (ei isoja liitteitä). Lisätietoja tehtävästä antaa toiminnanjohtaja Pia Metsähuone p. 040 839 1093.